|
Marmon ja teekkarit |
||||||||||||||||||
|
Vuonna 1959 eräät teekkarit miettivät sopivaa keinoa
vauhdittaa vappulehti ÄPYn myyntiä. Jotakin ehdottoman
puoleensa tempaisevaa oli keksittävä! Huhu kertoi jossakin
Turun suunnassa olevan myynnissä kaksikymmenluvulta peräisin
olevan autovanhuksen. Sepä sopisi loistavasti tarkoitukseen,
joten tuumasta toimeen. MARMON vaihtoi omistajaa huimaavaan
85.000,- vanhan markan eli noin 143 nykyeuron hintaan ja
sitten teekkari Teuvo Muuronen ajoi sen Helsinkiin. Matkalla
piti tietenkin autoa koetella ja kyllähän se kulki sen minkä
tehdas sille lupasikin eli 120 km/h. Silloisilla hiekkateillä
melko hirvittävä nopeus. Jossakin vaiheessa Marmonista oli kadonnut ratti. Ehkä jo lentokonehallissa seistessään, ehkä myöhemmin. Joka tapauksessa Marmoniin oli tehty vanerista uusi ratti, mutta se ei ollut järin kestävä. Sen tuli sittemmin huomaamaan Teuvo Muuronen ratin särkyessä tiukassa mutkassa Eläintarhan radalla ns. "Kuoleman kurvassa". Ratin kehä irtosi, mutta kuskin pidellessä lujasti puolista kiinni Marmon vältti niukasti eteen tunkeneet lehmukset ja muut pienemmät esineet. Ensimmäisen Wapun jälkeen havahduttiin todellisuuteen. Marmon oli jokseenkin huonossa kunnossa ja kaipasi kipeästi remonttia. Maali oli kulunut, sisustus kehno ja moottorikin enemmän tai vähemmän korjauksen tarpeessa. Siinä kunnossa sitä ei oikein kukaan huolinut, mutta kun moottori remontoitiin Vanhan Polin pihalla toimineessa korjaamossa ja kori maalattiin siistiksi niin jo alkoi ottajia löytyä. Tavalliset teekkarit väittivät omistajaksi TKY:n ja SiMiLi itsensä. Syntyi lehdistöpolemiikki ja järjestettiin Suuri Marmon Väittely Polilla. Paikalla parisen sataa kuulijaa kun silloisissa osakuntakokouksissa lie ollut tuskin puolisen tusinaa. Syntyneestä sopasta ei oikein tahdottu saada selvää ennenkuin SiMiLi viimein jalomielisesti lahjoitti Marmonin TKY:lle ja niin kaikki olivat tyytyväisiä. Kuusikymmenluvulla Marmon toimi ansiokkaasti TKY:n palveluksessa. Tempauksissa sillä oli aivan oma osansa toimiessaan esikunta-autona kulkueitten kärjessä keräämässä puoleensa ihailevia katseita niin Helsingissä kuin maaseudulla. Kiertueella sen kuljetuskapasiteetti pääsi oikeuksiinsa. Siihen tuntui mahtuvan n+1 teekkaria ynnä Retuperän torvien lisäksi megatonni muuta tarpeellista tavaraa. Vanhaa autoa oli kuitenkin vaikea pitää kunnossa. Syylari vuoti, sähköt reistasivat ja vesipumppu veteli jo viimeisiään. Niin Marmon sitten jäi seisomaan, poistui rekisteristä vuonna -67 ja hautautui jonnekin Otakaari 20:n talliin kaikenlaisen rojun alle moneksi vuodeksi. Yllättäen kahdeksankymmenluvulla Marmon loikkasi romujen alta jälleen lehtiotsikoihin ja kaiken kansan huomion keskipisteeksi! Ratto-lehti kirjoitti Marmonin alennustilasta vuonna 1980 otsikoiden juttunsa raflaavasti: "Marskin auto romuläjässä - tämä on jo kansallinen häpeä!" Nolon tilanteen pelastajaksi ilmaantui Espoon Automuseo ja Rafael Huhta ja niin Marmon siirrettiin museon suojiin Pakankylän kartanoon, missä se sai seistä kaikessa rauhassa melkein kymmenen vuotta. |
|||||||||||||||||
