MARMONin väritys ja materiaalit

1927 Marmon E-75, 7 Passanger Speedster, body by Locke

 

 

Tähän tekstiin olen parhaiden saatavissa olevien lähteiden mukaan kerännyt tiedot Marmonin värityksestä ja sisustuksen ym. materiaaleista.

 

    1. Hanley, J. & S., "Marmon Heritage", Taylor Publishing Company, Dallas, 1990.
    2. Arthur Koblish (Marmon klubin asiantuntija, omistaa entisöimättömän Marmon E-75:n)
    3. Erkki Lehtinen (Lehtisen isä Marmonin kuski Autokeskus Oy:ssä -20 luvulla, nähnyt Marmonin uutena). Hän kävi Marmonin tallilla ja keskusteltiin Marmonista pitkään.
    4. Kenraali Väinö Valve (U 1995, paikalla v.-28 Vapaussodan päättymisen kymmenvuotisjuhlassa jossa Mannerheim käytti Marmonia), kirje hänelle ja keskustelu sen perusteella hänen tyttärensä kanssa joka kertoi isänsä muistikuvia Marmonista.
    5. Fred Geitel (U 1995, "luutnantti Geitelin" eli Autokeskus Oy:n omistajan poika, nähnyt Marmonin uutena), Niiles keskustellut muutamaan otteeseen puhelimessa ja saanut postissa mm. valokopioita Mannerheimin kirjeistä. Geitelin jäämistössä saattaa olla vielä valokuvia Marmonista, näin hän ainakin itse muisteli, muttei niitä silloin löytänyt.
    6. Hadley, Jan, "Letters from Club Members", The Marmon News, May - June 1995 issue, p. 6, Marmon Club.
    7. "Marmon Parts Price List", Marmon 75, book no. 2775-B, Marmon Motor Car Company, February 1927.
    8. "Marmon Book of Facts", Sec.4, Marmon series E-75, Type 8, Body details and appointments.
    1. Voipio - "Suomen Sotamarsalkka"
    2. Turun Ilmailukerho (Bruun)
    3. Marmon Heritage
    4. Tauno Taajamaa - "Mannerheim - lempeäkatseinen sotapäällikkö"
    5. Paavo Frimanin postikorttikokoelma
    6. Marmon D-74, omistaa Voikoski Oy:n toimitusjohtaja (JRi & JPu)

 

 

Runko ja alusta

 

 

 

 

Kori

 

Vuonna -27 Marmoneissa oli uutuutena käytössä "Jewel Colors" - jalokivivärit. Korin yleisväriksi on vanhan maalin hiomisen ja eri henkilöiden haastattelujen jälkeen vähitellen varmistunut tumma vihreä. Lehtisen mukaan sinivihreä, tarkemmin "vaimon sormuksessa olevan kiven värinen" (Lehtinen ei tuolloin ollut vielä kuullut Marmonin mainoslausetta "Jewel Colors").

 

Monet Marmonit olivat väriltään kaksisävyisiä. Marmon Heritagen ja AACA:n kirjaston mukaan Custom Touring Speedstereiden värit olivat: "Lido Blue", "Two-tone Green" ja "Tan". "Marmon Parts Price List"in mukaan 7-pass. speedstereihin oli olemassa kolmen värisiä matkatavarasäiliöitä: vihreä, ruskea ja musta (ei tummia värejä toisin kuin nelipaikkaisessa speedsterissä). Värivaihtoehtoja oli siis tasan kyseiset kolme.

 

Tuohon aikaan Marmonilla oli käytössä väri nimeltään "Finland Tourmaline Deep" (J.Hadley, Marmon News, May-June 1995). Epäilimme ensin, että värimalli oli otettu suomalaisesta vihreästä turmaliinista jota tuolloin alettiin saada Kaatialan kaivoksesta Suomesta. Saimme gemmologi Marjatta Virkkuselta lainaksi yhden Kaatialan kaivoksen turmaliinin, mutta loppujen lopuksi kyseessä ei ollutkaan tämä väri. AACA:n kirjastosta varmistimme, että se väri on tarkkaan ottaen nimeltään "Finland Tourmaline Red Deep", joka on itse asiassa syvä punainen. Sillä ei siis ole mitään tekemistä meidän automme värin kanssa, valitettavasti. Meidän automme värillä ei ilmeisesti ollut mitään erityista nimeä.

 

Anni Voipion "Suomen sotamarsalkka" -kirjan kuvasta ei voi sanoa kuin että Marmon on ollut hyvin tumma. Kuvasta päätellen melkein musta. Taajamaan kirjan kuvasta väriero ylä- ja alaosan välillä näkyy selvemmin. Yläosa on selvästi alaosaa vaaleampi. Kohollaan olevien pokkausten värisävyä on vaikeampi määritellä. Todennäköisesti ne ovat mustat. Turun Ilmailukerhon kuvista päätellen korin yläosa on myös ollut vaaleampi ja alaosa tummempi. Tuossa vaiheessa auton väri on jo vähän haalistunut, olihan se tuolloin jo yli kymmenvuotias. Koristeraidat ovat kuitenkin selvästi näkyvissä, joten todennäköisesti sitä ei ollut tuolloin vielä maalattu uudelleen. Kuvistä myös näkyy kuinka kohollaan olevat pokkaukset ovat selvästi mustat muun pinnan ollessa vaaleampaa.

 

Vanhat maalikerrokset selvitettiin hiomalla maalikerroksia eri kohdista autoa. Helpottavana seikkana oli se, että kirkkaan keltaisen (alumiinipohjamaalin) alla oli alkuperäinen pintamaali. Maali oli helppo varovasti hioa sitä myöten pois. Kun kirkas keltainen katosi, oli alkuperäinen väri esillä. Maalikerroksia löytyi melkoisen monta. Eräässä kohdassa laskin niitä kaikkiaan n. tusinan verran. Tämä on hyvinkin mahdollista, sillä selluvärejä käytettäessä oli kerroksia maalattava useita riittävän paksuuden saavuttamiseksi. Kerrosten välissä tehtiin yleensä kevyt välihionta. Tämä mahdollisti myös hyvän pinnanlaadun ja sen, että maalin sävystä tuli "syvä" kun aiemmat kerrokset kajastivat päällimmäisten alta.

 

"Jewel Color" vaikutelma saatiin mahdollisesti aikaan sillä, että ohuet sellumaalikerrokset olivat hieman erisävyisiä. Hiottuja maalikerroksia tutkimalla näyttäisi siltä, että alimpana oli pari tummaa kerrosta, sitten suunnilleen Girsin määrittämä vihreä värisävy ja päällimmäisenä hivenen kirkkaampi kerros, joka oli niin ohut, ettei sitä hiottaessa saatu näkyviin kuin aivan paikoitellen. Se on ehkä ohentunut aikojen myötä olemattomiin kaiken kiilloittamisen yhteydessä. Pelkäänpä, että jos maalataan auto Girsin määrittämän värin mukaan, jää "Jewel Color" vaikutelma saavuttamatta. Marmonista tulee oikean värinen, mutta väärän sävyinen. Mutta ei voi mitään?

 

Maalikerroksista päätellen auto on ensin maalattu kokonaan tummanvihreäksi, joka myös on jätetty kyljen väriksi. Sitten auton yläosa on maalattu vaaleamman vihreäksi ja lopuksi on maalattu kyljen kohollaan olevat pokkaukset mustiksi ja niihin aivan viimeiseksi valkoiset koristeraidat. Koristeraitojen leveydeksi mitattiin 2,2 - 2,5 mm. Havaitut maalikerrokset ovat seuraavat:

 

Kylki:

- Tumma pohjamaali alumiinia vasten

- muutama kerros (noin kaksi) tummaa vihreätä joista päällimmäinen on auton kyljen alkuperäinen pintamaali

- kirkas keltainen pohjamaali (alumiinipohjamaali)

- harmaa pohjamaali

- beeshinruskea pintamaali (näkyy mm. ensimmäisissä teekkareiden ottamissa kuvissa)

- musta (pohja-?)maali

- musta pintamaali (à la SiMiLi)

Yläosa:

- Alkuperäisen pintamaalin päälle kolme kerrosta beeshinvihreää maalia joista päällimmäinen on vihrein ja alkuperäinen pintamaali.

- joko kirkas keltainen alumiinipohjamaali tai suoraan harmaa pohjamaali.

- jatko kuten kyljessä.

Kyljen koholla olevat pokkaukset:

- Kyljen alkuperäisen pintamaalin päällä muutama kerros mustaa pintaväriä

- koristeraidat valkoiset (ei luonnonvalkoiset, mutta ei aivan kirkkaatkaan), leveys 2,2-2,5 mm.

- raitojen kulku näkyy mm. Turun lentokerhon valokuvista ja paraatikuvista.

- pintamaalin ja pokkauksen maalin värin raja kulkee pitkin pokkauksen ylempää reunaa.

 

Seuraavassa tähän asti parhaat arvaukset korin väritykseksi. Värityspiirros liitteenä. Värit määritti Helsingin laakerin, eli DuPont automaalien maahantuojan edustaja Vesa Girs, joka on ilmeisesti värinmäärityksen paras ammattilainen Suomessa tällä hetkellä. Hän on mm. kouluttanut lähes kaikki suomalaiset värinmäärittäjät. Alkuperäiset Marmon värit on kerrottu "Valentine" nimisen firman väreinä. Meidän automme väriyhdistelmän numero on "Two-Tone Green, Combination No. 39"

 

 

 

Sisustus

 

 

Moottoritila

 

Parhaat kuvat joista saa käsityksen moottorin värityksestä löytyy käyttöohjekirjasta.