| Oltuaan
marsalkka Mannerheimin käytössä 20-luvun loppuvuodet, Marmon sitten
myytiin. Perimätiedon mukaan Marmon siirtyi Ruhalan kartanoon Ruovedelle
paroni Aminoffin omistukseen. Tämä vaihe Marmonin historiassa on
toistaiseksi hämärän verhooma, mutta toivoaksemme siihen saadaan joskus
valaistusta.
Kolmikymmenluvun lopulla Marmonista löytyy jälleen tietoja.
Turkulainen tehtailija Rettig lahjoitti sen Turun Lentokerholle. Turun
Lentokerholla ollessaan se osallistui myös "Karmankolon kuningas"
nimisen elokuvan filmauksiin, mutta varsinaisesti he hinasivat
sillä purjekoneita ilmaan.
Purjekoneiden hinauslaitteeksi Marmon oli epäilemättä
erinomaisen sopiva laite: suuri ja jykevä moottori jossa oli huikea
vääntö. Oheisissa kuvissa näkyy hyvin miten hinaus oli järjestetty.
Auto seisoo paikallaan tukevilla pukeilla ja toiseen takapyörään
on kiinnitetty vintturin kela jolle vetovaijeri puolautuu.
Kuljettaja huolehtii purjekoneen hinauksen onnistumisesta hinausnopeutta
säätelemällä. Hänellä on myös hätäkatkaisin eli kuvassa
ohuena näkyvä vaijeri, josta vetämällä giljotiinin paino putoaa
ja terä leikkaa vetovaijerin poikki. Marmonin tasauspyörästö oli
lukittu valamalla se täyteen valkometallia. Muutenhan vain toinen
takapyörä olisi pyörinyt, mutta vintturin kela ei lainkaan.
"Onneksi käyttivät pehmeätä valkometallia eivätkä esimerkiksi
hitsanneet", kommentoi eräs entisöijä Otaniemessä
kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin...
Sodan ajan Marmon seisoi
vanhan Varsinais-Suomen Ilmapuolustusyhdistyksen hallissa ja rapistui
pahan kerran. Perimätiedon mukaan saksalaiset sotilaat tekivät sen
nahkasisustuksesta saappaanvarsia ja ehkä myös matkalaukun, sillä
Marmonin kuljettajan poika Erkki Lehtinen kertoi nähneensä kerran
matkalaukun, joka oli kuulemma tehty Marmon merkkisen auton penkin
nahasta. Turun lentokerholta Marmon siirtyi sitten eräälle Kuusistossa
asuneelle autonkuljettajalle.
|
