1927 MARMON E-75
7-Passenger Speedster (Locke)


Marmon tempauskulkueen kärjessä vuonna 1960

9719 visits between 18.3.2002 (counter enabled) and 1.4.2015 (pages restored online)

Copyright of all the pictures unless stated otherwise: 
Student Union of the University of Technology, Helsinki.

 

Marsalkka Mannerheimin edustusauto 1920 -luvun lopulla, teekkarien tempausauto 1960 -luvulla. Seissyt pitkään säilössä Espoon Automuseossa. Tämä TKY:n omistama Suomen kulttuurihistoriaan liittyvä arvoesine entisöidään teekkarivoimin (&DI-) jälleen Mannerheimin aikaiseen loistoonsa. 

Monelle nykyteekkarille nimi MARMON ei tuo mitään mieleen. Mutta vanhemmille, kultaisella kuusikymmenluvulla Polilla opiskelleille MARMON merkitsi jyhkeää, mustaa ja vanhaa autojättiläistä, joka tempauskulkueiden kärjessä ajaessaan käänsi kaikkien kadullaliikkujien katseet puoleensa. MARMON oli suuri seitsemän hengen avoauto, jonka jytisevä ääni ja mahtava ulkomuoto herätti kunnioitusta pikkuautoihin tottuneissa kaupunkilaisissa. Niinpä MARMON olikin oivallinen esikunta-auto tempauksissa ja tehokas myynninedistäjä ÄPY -lehden myynnissä.

Vanhaa autoa oli kuitenkin vaikea pitää kunnossa ja niin se sitten hautautuikin Otakaari 20:n talliin kaikenlaisen rojun alle moneksi vuodeksi. Vuonna 1980 se siirrettiin Espoon Automuseon suojiin Pakankylän kartanoon, missä se sai seistä kaikessa rauhassa melkein kymmenen vuotta.

Vuonna 1989 eräät Teekkarien Autokerhon jäsenet päättivät ottaa huiman urakan ja ryhtyä entisöimään Marmonia. Vaikka Marmon vielä näyttikin päältäpäin melko hyvältä, oli totuus toisenlainen. Ajan hammas oli päässyt puremaan pahan kerran ja melkein jokainen osa oli kunnostettava. Nyt, yhdentoista vuoden ankaran ja huolellisen entisöinnin jälkeen Marmonin entisöinnin valmistuminen on jo lähellä. 

Heinäkuun 22 päivänä 2002 Marmon vihdoin katsastettiin liikenteeseeen  ja se sai takaisin maineikkaat BD-222 kilpensä, joiden välissä se viisi- ja kuusikymmenluvuilla liikkui maanteillämme. Täydellisesti entisöity Marmon ei kuitenkaan vielä ole, vaan tarvitaan vielä melkoinen työrupeama ennenkuin se saa museoajoneuvon statuksen ja arwon. Esimerkiksi suffletti eli kangaskatto puuttuu edelleen, samoin mittaristo. Myös monien yksityiskohtien hiominen alkuperäisen kaltaisiksi vaatii oman aikansa.

Pages created:      sometime in spring 1996
Pages renewed:   20.02.2002 
Last update:         
28.05.2004 


Marmonin historiaan voit kurkistaa näiden linkkien takaa:

Marmon Suomessa
Marmon ja Mannerheim
Marmonin vaellusvuodet
Marmon ja teekkarit

Marmon in english:
Marmon history 
Historic pictures
Marmon restoration
Technical data
Missing_parts

Jos tiedät jotakin Marmon autojen vaiheista Suomessa, kerro meillekin! Keräämme kaikkea tietoa suomalaisista Marmon autoista, erityisesti tästä TKY:n Marmonista. Pienikin yksityiskohta saattaa olla arvokas palanen, jonka avulla kokonaiskuva historiasta selviää!

Jyrki Riikinsaari, +358-400 - 317 176
Panu Sainio, +358-50 - 567 83 96
Eetu Ahonen, +358-50 - 537 92 55

Marmonin entisöinti:

Entisöinnin alku

Marmonin väritystä, materiaaleja ja muitakin entisöinnin kannalta mielenkiintoisia yksityiskohtia ja niiden taustaa selvitetään tässä dokumentissa.

Marmonista puuttuu edelleen kaikenlaisia osia. Puuttuvien osien luettelo ja kuvat vastaavista osista.

Entisöinnin edistymistä voi seurata näistä kuvasarjoista:

Marmon restoration picture gallery:
select and then click

Pictures updated 28.5.2004

 

Marmon Action!

Nyt kun Marmon on jo ajokunnossa, olemme olleet muutamissa tilaisuuksissa mukana juhlistamassa tapahtumaa ja lunastamassa näitä "...sitten kun Marmon on valmis niin pääset kyytiin..." -tyyppisiä lupauksia joita on entisöinnin edistämiseksi annettu. Tässä listassa on linkkejä muutamiin kuviin ja tapahtumiin joissa Marmon on esiintynyt:

TAK 40v juhla

Marmon & Pyöreän tornin kilta - Wappu 2002

Panu & Pirjo Wedding

Marmon Seurasaaressa

Niiles & Leena Wedding

Sinebrychoff